keskiviikko, 18. marraskuu 2015

Siirrymme eteenpäin/taaksepäin.

https://janitanpiilopaikka.blogspot.com

 

Löysin vanhan blogini ja päätin ottaa sen uudestaan työn alle.

maanantai, 16. marraskuu 2015

Hampilareissuja

Ei jotenkin mukamas ikinä ole aikaa istua alas kirjoittelemaan tapahtumia. Tai sit vaihtoehto on myöskin ettei yksinkertaisesti kiinnosta kirjoitella yhtään mitään. En tiedä, ehkä syy saattaa olla vähän molemmat vaihtoehdot?  Toisaalta, eipähän elämässäni hirveesti mitään tapahdu. Aika samanlaista tää on päivästä toiseen, välillä saatan toivoa että jotain yllättävää ja erilaista tapahtuisi! Viime viikolla tapahtu hurjan jänniä juttuja, mulla oli kaksi kertaa hammaslääkäri !!

Viime keskiviikkona tehtiin se resektioleikkaus ja tässähän tää on mennyt sitten siitä toipuessaan. Mä kuvittelin koko ajan että se olisi pahempi toimenpide kun mitä se loppu peleissä oli ja toipuminenkin on ollut yllättävän kevyttä. Mitä nyt puolet naamasta on ollut ihan turvoksissa ja täynnä mustelmaa, jopa silmäkin tummui osittain. Hirveen hehkeenä en siis ole ollut enkä hirvesti myöskään ole tuolla ihmisten ilmoilla liikkunut. Viikonloppu meni siis aika pitkälti kotona! Nyt on turvotus onneks laskenut kokonaan ja mustelmatkin alkaa jo häviämään. Jospa sitä siis uskaltaa vaikka salille mennä huomenna/ylihuomenna! :D Näytin meinaan siltä että olisin turpaani saanut joten en ole ees halunnut mennä mihkään tuijottelun kohteeksi.

Mulla onkin tässä ollut viime aikoina liikaa aikaa kaikkeen, joten on tullut taas vaihteeksi leivottua vaikka ja mitä.. sekä SYÖTYÄ kaikkea. Ihan järkyttävä herkkuhimokin on koko ajan, en käsitä mitä tapahtu taas kerran. Olin meinaan hyvin onnistuneesti herkkulakossa pitkän aikaa ja nyt taas tuntuu siltä etten mitään muuta tee ku mussutan hekkuja. HYI! Miten tästä taas saa otettua itseään niskasta kiinni ja eroon herkuista? Eikai se auta kun kokeilla taas pikkuhiljaa vähentämällä kaikkee.. Ärsyttävää! Mulla pitäisi selkeesti olla joku orjapiiskuri vahtimassa KAIKKEA mitä suuhuni pistän. Sillein saattaisin onnistua kaikeassa ;) Itsekuria multa ei näköjään löydy ihan hirveesti.

 

20151016_192425.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Bountykakkua kokeiltiin jonkin aikaa sitten, perso kun olen kookokselle ajattelin että rakastaisin tätä. Nooo, täytyypä todeta että ei käynyt näin. Jälleen kerran taisin odottaa kakulta liikoja ja jouduin vähän ehkä pettymään. Olihan se hyvää mutta ei niin hyvää! ;)

 

20151110_094100.jpg

Rakas mummoni täytti 75-vuotta. Tottakai tekaisin hänelle kakun, kehuja se sai muilta, itse en taas tykännyt ollenkaan. Mikä siinä on että en ikinä ole tyytyväinen omiin leivoksiin yms? Aina löydän kaikesta vikoja.

 

20151019_191304.jpg

 

20150920_181049.jpgRakas tyttäreni on myös innostunut leipuri nykyään, tainnut liikaa olla äitinsä kanssa kotona ;) Ronja toiveesta ollaan siis leivottu sämpylöitä, kakkuja, muffinseja yms. Viimeksi tänään kysyi että voitiaisko jotain leipoa. Tuumasin että ei todellakaan! Leipominen on ihan kivaa puuhaa mutta valitettavasti tykkään myös syödä kaikkee hyvää joten plusmiinusnolla. Olisi mukavaa leipoa tytön kanssa kun se sitä niin kovasti toivoisi mutta mitäs me leivottais jota ei tarttis syödä? Huoh, ehkäpä mä jotain keksin.. Voihan sitä sämpylöitä leipoa, eihän ne niinkään herkkuja ole!? Eikä myöskään yhtä hyviä ;D

Katotaan nyt, neiti on on hetkellisesti ainakin unohtanut leipomisen ja toivottavasti ei heti muistakaan! Lauantaina lupasin että leivottais pullia, mut ei ollutkaan tarvittavia aineita, sit pitikin tehdä keksejä mutta ONNEKSI tuli vieraita niin ei keretty. Äsken kyllä kyseli että olisiko tänään mahdollista leipoa niitä pullia..

Meillä on siis ongelma! Tai ongelmaa ei olisi, jos mulla olisi itsekuria enkä söisi mitään mitä leivottaisi! Mutta en taida siihen pystyä.. Vai pitäiskö yrittää?

perjantai, 25. syyskuu 2015

Mikä hammasleikkaus?

Jepjep, eilen piti mulla olla hammasleikkaus tai resektioksihan ne sitä kutsuu. Olin varautunut keitoilla ja kaikilla koska kuvittelin etten sitten pysty syömään mitään ja kaikkee. No menin reippaana (PELOKKAANA) tyttönä lääkäriin, ensiksi odottelin YLI 20min että pääsin edes sisälle huoneeseen. Kovin lupaavasti taas siis alkoi, yli 20min myöhässä! Sitten lääkärisetä tuumaa että ei ne tänään voi leikata. (WTF!?) Minä kun olin valmistautunut henkisesti ja kaikkee tähän asiaan, viime kerralla kuitenkin puhuttiin että se oltais nyt tehty. Joten kyllä olin pettynyt, aatelkaa nyt. Sehän olisi tällä hetkellä käyty jo läpi mut ei. Istun tässä sohvalla, hampaat oireilee, nenä on tunnoton ja tohon ylähuulen alle sattuu kun liikuttaa huulia. Tätä p*skaa on takana nyt kolme viikkoa ja mä luulin että nyt oltaisi jo menossa parempaan suuntaan. Otettiinkin takaapakkia. Seuraava aika mulla onkin MARRASKUUSSA! Mä olen varma että tää suu mätänee ennen sitä ja hampaat tippuu itsestään pois. Ens viikolla otan puheluita eteenpäin, pakkohan tälle on jotain tehdä ja pian en mä kykene odottamaan kuutta viikkoa kun tää kolmekin on jo tuntunut ikuisuudelta.

Mua niin ärsyttää, ketuttaa ja kaikkee.

Miksei ne nyt sitä siis leikanneet? No koska se on niin pahasti tulehtunu että se tulehdus pitäisi saada rauhoittumaan ensiksi. Ne vain avasivat hampaan nyt ja laittoivat sinne jotain lääkettä ja sitten väliaikainen paikka paikalleen. En vaan ymmärrä mitä tää hyödyttää? Sinne on kertaalleen jo sitä lääkettä laitettu ja se nyt ei auttanut mitenkään. Ja sit taas.. Luulis et niitten kannattaisi tässä ens viikolla/sitä seuraavalla laittaa sinne uudestaan sitä lääkettä. Mut eheii. Enkä mä myöskään ymmärrä miksen saanut ihan antibioottikuuria, koska eikö sellaisilla näitä tulehduksia hoideta? Koska jos tuo tulehdus tosta rauhoittuisi niin voisin varmaan kevyesti odotella kuusi viikkoa resektioon.. Sillon kai ei nuo hampaatkaan oireilisi yms. En tiedä, enhän minä mikään lääkäri ole, tai suukirurgi. Kaipa ne tietävät mitä tekevät. Vai tietääkö?

Ajattelin mä ens viikolla soitella kaupungille tai no Kyllöön (josta ne ovat laittaneet mut eteenpäin tonne Dextralle). Kysellä että eikö oikeesti voi mennä mihinkään muualle missä hoituisi tää asia nopeammin? Kyllössäkin hoitivat nopeammin ja kiireellisemmin tätä aikaa ja se kuitenkin on ihan kunnallinen hammashoitola! Jos ne eivät siellä osaa auttaa täytyy visiin soitella sinne Dextraan ja itkeä vähän enemmän. Jos sitten vaikka alkaisi tapahtumaan?

Nyt riittää tää hammaskiroilu, tää miksikään muutu vielä.

Tekisi mieli vetää karkkia kaksin käsin. Onko se sallittua? No ei oo, koska tahdon eroon näistä kiloista! Joten puren tässä hampaita sit yhteen ja kiroilen kun ei kunnolla voi sitäkään tehdä ilman vihlontaa..

 

maanantai, 21. syyskuu 2015

Järkytys

Koin suuren järkytyksen kolmisen viikkoa sitten. Erehdyin liian monen kuukauden jälkeen astumaan puntarille. Ja tota, lukema ei todellakaan ilahduttanut minua, päinvastoin. Mä järkytyin aika kovasti. En todellakaan ollut kuvitellut painavani niin paljon! Siis raskaana ollessani olen painanut sen verran ja se on sillon jo järkyttänyt mua. Mutta mitenkäs nyt? En ole edes raskaana ja silti se lukema oli kamala. Mun teki mieli ruveta itkemään ja huutamaan, lopettaa syöminen samantien. Mut mitä se olisi auttanut? Itsehän minä olen mässäillyt ja ollut välittämättä kehostani, syönyt mitä mieli tehnyt. Joten kenen vika on painonnousu? No ehkäpä syyllistä voi katsella peilistä ihan itse. Tähän mitkään itkupotkuraivarit auta, eikä varmaankaan syömälakko.

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Lopettanut turhanpäiväiset herkuttelut yms. Tarkastellut mitä suuhuni pistän. Karsinut hiilareita ja lisännyt kasviksia. Päätin että ei mitkään nutriletti tms nyt auta, mun on pakko tehdä elämänmuutos. Olen pysynyt kovana, Toni on mässäillyt karkkia tai mitä lie vieressä niin minä EN. En mä kokonaan herkkujen syömistä ole lopettanut, niitä ei vaan oikeesti pysty syömään päivittäin. Mulla ne kertyy saman tien kehoon, eikä siitä häviä mihinkään, millään! Mut en mä kaikkea voi kieltää itseltäni ja välillä pitää höllätä, esim lauantaina Ronja halusi käydä töissäni syömässä, mulla vilisi hiilarit ja kalorit silmissä mutta tottakai mäkin söin siellä! (Loppu päivänä ei kylläkään tarvinnu syödä juuri mitään kun oli koko ajan niin ähky olo!) Mun on pakko tehdä tämä itseni takia, mä haluan katsoa peiliin ja olla tyytväinen siihen joka sieltä takaisin katsoo.

Toki tässä ollut melkoisia haasteita matkassa nyt kun tää hammas on oikutellut. Yhdessä vaiheessa ei pystynyt syömään mitään kylmää, ei edes rahkaa! Ja tuntui että kehoni kuivuu kun ei pytstynyt juomaan kunnolla vettä, uskon myös että loppuviikko on haasteellista. Veikkaan että sillonkin sattuu hampaisiin jonkin verran sen leikkauksen jäljiltä. Mutta kyllä siitä selvitään, syödään vaikka jotain keittoa koko viikonloppu! Jäätelöäkin yritin yks ilta maistaa mutta se vihloi niin paljon hampaita et Toni sai sit syödä sen, haha. Jotain positiivista tästäkin vaivasta!

Ronjakaan ei onneksi ole edes kysellyt miksen syö perunaa, riisiä, pastaa tai leipää. Se on hyväksynyt kasvikset eikä ole ihmetellyt mitään. Olen pyrkinyt syömään niitten kanssa kuitenkin samaa ruokaa jottei se liikaa kysymyksiä herätä. Vaikka Ronja onkin pieni niin hän on kovin viisas tyttö, en mä halua että se jo tuossa iässä rupee jotain laihduttamisjuttuja miettimään. Eheii, antaa äitin painia näitten kanssa nyt, kyllä lapseni joskus isona sit kerkee itse. Yllättävän helppoa on ollut karsia pois turhia hiilareita, hedelmistä en ole luopunut mutta toki vähentynyt on niittenkin syöminen, ihan huomaamattomasti. Leipää en ole edes ikävöinyt mutta aamupuuroa!! On joutunut välillä syömään puuron aamulla kun on niin kovasti tehnyt mieli! Karkki-/herkkuhammasta ei juurikaan ole kolottanut, välillä on tehnyt hurjana mieli suklaata mutta se on sit menny ohi. Ostin uutta protskupatukkaa kun osui silmiini, TUPLAprotskupatukkaa.. Ja naminami, se oli hyvää ja melkein korvasi sen suklaahimon!

Eilen Ronja halusi välttämättä leipoa muffinseja, mä huokailin ja tuskailin jo valmiiksi niitä mutta tottakai jos neiti haluaa leipoa niin saahan se leipoa. Mä maistoin haukun muffinsista ja se riitti! Olen niin ylpeä itsestäni että pystyin siihen. Pelkäsin että ahmin niitä liikaa mutta EI, en syönyt edes yhtä kokonaista! Tänään iskin pussillisen muffareita Tonin mukaan töihin, poissa silmistä - poissa mielestä. Jäihän niitä tuohon pöydälle pussi, täytyy laittaa nekin pois silmistä niin on ongelma ratkaistu.

Kyllä mä pystyn tähän, mä saan takaisin oman kehoni ja pääsen näistä ylimääräisistä kiloista eroon. Olen päättänyt sen! Toki nyt on helppoo syödä säännöllisesti jne. Eri asia onkin ensi vuonna kun on aika palata töihin mutta se ongelmaa tulee sitten. Nyt taistellaan tää vuosi loppuun ensiksi ja katotaan mihin sitä ollaan päästy. Tällä hetkellä puntari näyttää -2,7kg , suunta on alaspäin. Mutta tämmöiselle ihmiselle joka haluaisi kaikki heti ja nyt on lukema aivan liian pieni.

perjantai, 18. syyskuu 2015

Posse !

Tyttäreni on odottanut kun kuuta nousevaa että Posse alkaa. Ja nyt voin vihdoin ja viimein huokasta helpotuksesta, ainakin hetkeksi. Nyt se meinaa alkaa.. Ja loppuu kysely että koska,koska,koska. Äiti, joko se Possa alkaa?! Äiti, koska? Äiti, joko on perjantai? Joko se posse alkaa?

Tolta mun viikko on lähinnä kuulostanu. Eikä kai siinä mitään, onhan tää ihan viihdyttävä ohjelma. Mutta että niin viihdyttävä että meidän 3,5v tyttönenkin on hulluna tähän? Aika huvittavaa!

Mitäs tähän viikkoon? Ei yhtään mitään, aika samanlainen tää on ollu kun edellisetkin. Kaikki menee niin rutiinilla että välillä tuntuu että voisi tapahtua jotain erilaista, ees välillä. Tai no tapahtuhan tällä viikolla jotain erilaista, me käytiin Rasmuksen kanssa pyörähtää työmaallani. Lomani lyötiin lukkoon ja mietittiin paluuta töihin. Se tapahtuu kylläkin vasta ensi vuonna, onneksi. Mutta ihan tammikuun alussa on aika palata töihin. Kyllä mä sitä odotan aika paljon. Tottakai samalla ahdistaa ajatus siitä että vietän taas suurimman osan ajastani töissä mutta sit taas.. Tuleepahan päiviin muutakin ohjelmaa kun lapsien syöttäminen, ulkoiluttaminen yms.. Ja sitä mä odotan että pääsen aikuisten ihmisten kanssa tekemään jotain! Tai no, en tiiä onko meillä sen enempää aikuisia töissä mut anyway ;)

Eilen kävin crosstrainingissa ja ai että kun koko keho huutaa hoosiannaa. Tää tunne on mahtava! Tietää tehneensä jotain ja että se on mennyt ihan perillekin! Pitäisi ehkä yrittää venytellä mutta kun reidet on niin kosketusarat ettei niille painoa ees voi laskea joten katotaan nyt miten venytellään.. Ajattelin eka et ois voinu jumpata kotona tänään mut ehei. Ei mun kehosta ole siihen tänään, tänään täytyy pitää huilipäivä.

Välillä toivoisin että tolla meidän pojalla ei olisi niin kova kiire oppia kaikkea uutta. Tänään jouduin ruuvailee kahvat pois telkkaritasosta koska herra kun päättää nousta ylös, no se menee ihan hienosti. Mutta alas tuleminen on vähän niin ja näin, useasti kolahtaa naama tai joku kahvaan niin päätin että otetaan ne pois kokonaan. Poitsu on 7kk ja harjottelee jo kovasti eteenpäin liikkumista, eniten kiinnostaisi käveleminen ja mua pelottaa! Sais pysyä vielä lattiatasolla monta kuukautta mut eipä tuo pysy.. Menisikö pari kk niin meillä jo sujuvasti kävellään tuen kanssa? Toivottavasti kuitenkin tuen kanssa ettei ihan ilman tukia kävellä.. Huh! Pelottaa pelkkää ajatuskin.. Kiinnostaisi kovasti myös meidän ruoka ja syökin tosi monipuolisesti ja maistelee kaikkea mitä mekin syödään. Helpottais vaan vähän jos tulisi niitä hampaita enemmän suuhun! Kahdella hampaalla ei vielä kunnolla pureskella oikeen mitään..

Kiire on siis liikkumaan mutta hampaitten teko on vielä kesken. Ronjalla taas oli toiste päin, hirvee määrä hampaita suussa jo tässä vaiheessa mutta pysytteli kuitenkin lattiatasolla. Vasta 8kk iässä rupesi nousemaan seisomaan yms. Hän oli vähän varovaisempi lapsi, ei mielellään halunnut kokeilla mitään ennen kun oli varma että osaa. Rasmus taas kokeilee ja kattoo sit miten siinä menee. Jos Ronjalla oli paljon mustelmia ja kuhmuja niin Rasmus varmaan vielä peittyy niihin kokonaan ;)