Tottakai joku lenssu iski muhun. Heräsin sillon lauantaina kurkku kipuun, no sitä ei sen päivän aikana enään kerennyt miettimään. Sunnutaina taas heräsin nokka tukossa, ei olo vielä sillon ollut huono. Mutta se paheni pitkin päivää, nyt onkin vielä tullut ihan järkyttävä yskä. Tää tästä vielä puuttui, juuri kun mä olin päättänyt että menen salille taas monen kuukauden tauon jälkeen niin olo on tämmöinen. Eipä tarvii mennä salille, tai tehdä yhtään mitään ylimääräistä. Odotellaan että olo paranee, sit mä voin vaikka asua salilla muutaman päivän ;) Lenkillekin olisi kiva lähteä mutta kun hengittäminen on jo tässä istueassani raskasta niin taidanpa jättää väliin. Kaipa lenkkeilläkin kerkee..

Mitä sitä sit kuuluu tehdä?! Leipominen on nyt hetken pannassa, tuli ihan tarpeeksi touhuttua ristiäisten parissa. Lupasin kaverille että leivon sille synttärikakun joten jos sitä viikon päästä sit taas leipois jotain pientä. Olen jo päättänyt mitä, peukut pystyyn et saan sen vaan onnistumaan! Kaipa mä vietän noitten lapsien kanssa kunnon sohvapäivän, toisaalta aurinko paistaa niin kivasti niin ehkä me voitaisi puistoon asti selvitä. Jos ei olisi lapsia, vuoraisin itseni peittojen alle tähän sohvalle ja katsoisin jotain hömppäohjelmia koko päivän. Kuulostaa niin tylsältä että onneksi jää haaveksi, nyyh!

Eilen oli treffit ystävän kanssa jota en ole tavannut moneen vuoteen, ei kyllä olla hirveesti juteltukaan. Mutta oli ihanaa huomata että kaikki oli ihan niinkun ennenkin. Paitsi se että meillä molemmilla on nykyään lapsia (ystävällä oli yksi jo silloin kun tiemme erkani, eli mä muutin tänne Jyväskylään). Lapsistahan sitä puhuttiin jos jonkin verran sekä muisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevaisuutta. Tästä tietää että jotkut ihmiset on tullut elämääsi pysyäkseen siinä ikuisesti.

Turku ihmiset ovat kaikki kotiutuneet ja meillä täällä on haikea olo. Rasmuskin kiukutteli mulle koko eilisen päivän, sillä taisi selkeesti olla mummua jo ikävä! Ronjakin kysyi äsken että "miksi Turkuun pitää olla niin pitkä matka?". Niinpä niin. Miksi? Olisi kivaa lähteä pyörähtää vaikka mamman luona kahvilla, tai lapsien kummitätien. Mutta eipä tästä noin vaan lähdetä. Seuraavaksi suunnataan helatorstai viikolla Turkuun! Ja sehän on jo toinen kerta tän vuoden puolella! Huomattavasti helpompaa tää reissaaminen ja reissujen suunnittelu kun ei ole töissä.

Kyllä sinne Turkuun on ikävä, joskus kovakin ikävä. Mutta samalla tavalla tietäisin että ikävöisin Jyväskylää ja ihimisä täällä jos olisin Turussa. Se on kurjaa kun kaikkea ja kaikkia ei saa yhdistettyä yhteen ja samaan kaupunkiin. Tuskinpa mä ainoa muuttolintunen olen joka tuskailee näitten asioitten kanssa. Miten te muut helpotatte "koti-ikävää" jos semmoinen iskee päälle? Mulla ainakin auttaa kun juttelen jokun kanssa, useesti soitan äitille ja kiukuttelen että miksei ne asu täällä lähempänä. Hihi. Elämä on tämmöistä, se heittelee ja kuljettaa meitä eri suuntiin. Eikä siinä auta kun sopeutua tilanteisiin. Ja en mä enään kaipaa Turkuun yhtä paljon kun sillon alussa kun tänne muutin. Nykyään se kaipuu vaan iskee silloin tällöin.

Nykyään mä kyllä enemmän kaipaan sitä että vanhempani asuisi samassa kaupungissa, niistä olisi niin suuri apu noitten lapsien kanssa. Ne toisi semmoista helpotusta tähän arkeen.. Ehkäpä ne joskus vielä asuu samassa kaupungissa, aika näyttää. (vinkvink mami & papi! )