Bongasin joskus aikoja sitten kinuskikissan sivuilta kuvan sateenkaarikakusta. Ei se sillon vaikuttanut kiinnostavalta mutta jotenkin se ei unohtunut mielestäni.. ja halusin hyvän tekosyyn päästä kokeilee sitä. No tekosyy löytyi, ystävän syntymäpäivä. Eilen sitä pääsin sit kokeilee ja samalla kun kaadoin ensimmäistä väriä vuokaan tajusin että täyte on aivan liian paksua. Se ei levinnyt sillein kivasti vaan se oli yksinkertaisesti aivan liian paksua se täyte. P*RKL. Eipä sille sitten mitään enään voinut siinä vaiheessa tehdä.. Joten kakkuni epäonnistui, ihan täydellinen fiasko. En edes muista millon joku on menny niin pahasti pieleen! Haha. Tokkopa maussa mitään vikaa on. Kyllä mä sen ystävälle kiikutan mutta painotan että ei ole sellainen kun olisin halunnut sen olevan! Pahh. Kun ois ollut aikaa (ja tarvikkeita enemmän) olisin tehnyt sen uusiks. Tähän hätään en kuitenkaan kerenny.. Mua ärsyttää koko kakku niin paljon että tekisi mieli tiputtaa roskikseen mutta kun olen luvannut mennä kakun kanssa kakkukahveille niin on vähän hankalaa..

Mutta kun kerta tiedostan ongelman niin ehkä seuraavan kerran osaan täytteestä tehdä löysempää? Saa nähä milloin tokenen tästä ja kykenen taas kokeilee sitä ;D haha! Ens viikonlopuks ajattelin västä valkosuklaa-lime juustokakkua, silloin on serkullani synttärit. Ja kaipa sitä itse pitää leipoa joku äitienpäiväkakku? Ronja ei varmaan ihan vielä osaa.. ja eilen kun vihjailin että vois isänsä avustuksella sen leipoa niin molemmat vaan nauroi. Pahh! Joten taitaa jäädä mulle se homma jos halutaan äitienpäivänä kakkukahvit juoda.

SALISALISALI <3 Olen päässyt taas salille piiitkästä aikaa. Ja voi että miten ihanaa se voikaan olla! Ronjakin oli ihan innoissaan parkissa ja oli sitä mieltä että seuraavana päivänäkin pitäis päästä! Onneks kummisetä eilen tuli kylään niin sain huilipäivän, lihakset meinaa huuti (huutaa vieläkin!) jonkin verran hoosiannaa. Mutta tänään ei löydy tekosyitä, salille raahaudun jotta lapsi pääsee parkkiin ;D Huomenna ajattelin käydä kokeilee vauvajumppaa, veikkaisin että on aivan liian iisiä mut käydään kattoo!