Kotiin tuleminen oli tällä kertaa ehkä aavistuksen hankalaa. Ronja olisi halunnut jäädä Turkuun ja toisaalta, niin minäkin. Mutta sit taas kotimme on täällä ja on ihan kiva palata arkeen. Mummulassa käyminen on aina mukavaa mutta se on niin touhua täynnä koko ajan että välillä tuntuu ettei kerkee hengittää ollenkaan. Joten toisaalta on oikeestikin ihan kivaa olla kotonakin! Seuraavalla kerralla viivymme Turussa pidempään! Pistämme isin (maito)junalla kohti kotia ja jäämme lapsien kanssa vielä viettämään mummulaan aikaa. (Toivottavasti saamme mummun mukaan Jyväskylään sit kun aika koittaa palata kotiin!)

Niin eli koska matkaamme Turkuun taas? Juhannusviikolla!! Eikä sinnekään ole edes enään pitkä aika! Siitä lähdemme perheen sekä vanhempieni kanssa käymään Ruotsissa! Mahtavaa, en ole siellä käynyt moneen vuoteen! Toivon että kerkeisin näkemään lapsuudenystävää ja pakko on keretä! Jotenkin järjestämme aikaa! On myös kivaa että päästään joku reissu tekemään kesällä, ehkä myös onnistumme ihan perheen keskenkin jotain tekemään, sekin ois kivaa!

Turussa käyminen on aina mukavaa, vaikka välillä vähän raskasta saattaa ollakin. Hihi. Sieltä kotiin lähteminen on välillä taas hankalaa kun toisaalta haluaisi jäädä sinne. Lauantaina kävin ajelemassa (vein ystävälle aurinkolasit jotka unohtui porukoilleni kun he siinä kävivät moikkaamassa) ja jotenkin tuli taas vähän haikea mieli kun ajelin ja ajattelin että se on joskus ollut minun kaupunkini. Siellä on tapahtunut niin paljon kaikkea ja muistoja vaan tulvi mieleen automatkalla. Välillä teki mieli ruveta itkemään. Haikea mieli vähän pelottaa, koska nythän mulla on kaikki mistä olen haaveillut. Kaksi aivan ihanaa ja rakasta lasta sekä tuo miekkonen (jos vielä veis mut vihille niin ois aika ihana sekin ;D ). Niin en toisaalta tiedä että miksi niin haikea mieli tuleekin. koska mulla on asiat täällä Jyväskylässä kuitenkin aika hyvin! Toki ois mahtavaa yhdistää kaksi kaupunkia ja niitten ihimiset mutta se ei vaan ole mahdollista. Olen joskus aikoinaan päätöksen tehnyt ja muuttanut tänne, niin mun täytyy vaan hyväksyä että en saa kaikkia mahtumaan samaan kaupunkiin, en mitenkään.

Ja siis, onhan Jyväskyläkin ihan kiva kaupunki. Täällä mulla on nykyään oma elämä, Turussa olen elämäni elänyt ja mahtavia muistoja kerännyt talteen. Kerään niitä myös lisää ja paljon vuosien varrella, koska siellä on kuitenkin mummula <3 sekä ystävät ja pikkuveli perheineen. Miksköhän mä en sitten kaipaa Ruotsiin samalla tavalla? Oonhan mä sielläkin asunu, pidempään kun Turussa.

No anywyays, tätä ikävää voidaan pohtia päivästä toiseen ja se ei miksikään muutu. Sen kanssa on vaan pakko oppia elämään, edes jotenkin. Mutta miten selittää 3 vuotiaalle miksi mummula on niin kaukana ettei siellä voida useammin käydä? Tai miksi sinne ei voida jäädä kun ei haluta lähteä kotiin? Siinäpä mulla on ollut miettimistä mutta onneks toi tyttö ei tällä hetkellä näytä muistavan koko mummulaa!

Kotiin palaaminen oli kylläkin ihan pyllystä! Ronja huoneen ovi oli auki, me laitetaan se aina kiinni, myös öisin jos typy kömpii meidän sänkyyn. Miksi sen pitäisi kiinni olla? No koska joku noista idiootti kissoista käy kusemassa hänen sänkyyn. Ja kyllä, sinne oli käyty kusemassa nytkin, 2 kertaa. Mun teki mieli ruveta viskoo kissoja parvekkeelta alas! Mä en käsitä mikä niillä on, miksi just Ronjan sänky? Ei pinnasänky/meidän sänky tai mikään muukaan. Mut Ronjan sänky on jollain tavalla jollekin punanen vaate, joku niistä ei selkeestikään tykkää. Huoh. Villi veikkaus on pappaa (vanhinta kissaa) mut ei voida varmoja olla kun ei kukaan koskaan ole jäänyt kiinni itse teossa. Mulla on niin mitta kiintiö täynnä noita katteja, en jaksa niitä yhtän. Kauhulla odotan montako vuotta meinaa vielä meidän riesana pysyä. Käsi ylös kuka kaipaa kissaa seurakseen, täältä niitä löytyy kolme! Valitettavasti.