Löysin vanhan blogini ja päätin ottaa sen uudestaan työn alle.

Viime keskiviikkona tehtiin se resektioleikkaus ja tässähän tää on mennyt sitten siitä toipuessaan. Mä kuvittelin koko ajan että se olisi pahempi toimenpide kun mitä se loppu peleissä oli ja toipuminenkin on ollut yllättävän kevyttä. Mitä nyt puolet naamasta on ollut ihan turvoksissa ja täynnä mustelmaa, jopa silmäkin tummui osittain. Hirveen hehkeenä en siis ole ollut enkä hirvesti myöskään ole tuolla ihmisten ilmoilla liikkunut. Viikonloppu meni siis aika pitkälti kotona! Nyt on turvotus onneks laskenut kokonaan ja mustelmatkin alkaa jo häviämään. Jospa sitä siis uskaltaa vaikka salille mennä huomenna/ylihuomenna! :D Näytin meinaan siltä että olisin turpaani saanut joten en ole ees halunnut mennä mihkään tuijottelun kohteeksi.

Mulla onkin tässä ollut viime aikoina liikaa aikaa kaikkeen, joten on tullut taas vaihteeksi leivottua vaikka ja mitä.. sekä SYÖTYÄ kaikkea. Ihan järkyttävä herkkuhimokin on koko ajan, en käsitä mitä tapahtu taas kerran. Olin meinaan hyvin onnistuneesti herkkulakossa pitkän aikaa ja nyt taas tuntuu siltä etten mitään muuta tee ku mussutan hekkuja. HYI! Miten tästä taas saa otettua itseään niskasta kiinni ja eroon herkuista? Eikai se auta kun kokeilla taas pikkuhiljaa vähentämällä kaikkee.. Ärsyttävää! Mulla pitäisi selkeesti olla joku orjapiiskuri vahtimassa KAIKKEA mitä suuhuni pistän. Sillein saattaisin onnistua kaikeassa ;) Itsekuria multa ei näköjään löydy ihan hirveesti.

Bountykakkua kokeiltiin jonkin aikaa sitten, perso kun olen kookokselle ajattelin että rakastaisin tätä. Nooo, täytyypä todeta että ei käynyt näin. Jälleen kerran taisin odottaa kakulta liikoja ja jouduin vähän ehkä pettymään. Olihan se hyvää mutta ei niin hyvää! ;)

Rakas mummoni täytti 75-vuotta. Tottakai tekaisin hänelle kakun, kehuja se sai muilta, itse en taas tykännyt ollenkaan. Mikä siinä on että en ikinä ole tyytyväinen omiin leivoksiin yms? Aina löydän kaikesta vikoja.

Rakas tyttäreni on myös innostunut leipuri nykyään, tainnut liikaa olla äitinsä kanssa kotona ;) Ronja toiveesta ollaan siis leivottu sämpylöitä, kakkuja, muffinseja yms. Viimeksi tänään kysyi että voitiaisko jotain leipoa. Tuumasin että ei todellakaan! Leipominen on ihan kivaa puuhaa mutta valitettavasti tykkään myös syödä kaikkee hyvää joten plusmiinusnolla. Olisi mukavaa leipoa tytön kanssa kun se sitä niin kovasti toivoisi mutta mitäs me leivottais jota ei tarttis syödä? Huoh, ehkäpä mä jotain keksin.. Voihan sitä sämpylöitä leipoa, eihän ne niinkään herkkuja ole!? Eikä myöskään yhtä hyviä ;D

Katotaan nyt, neiti on on hetkellisesti ainakin unohtanut leipomisen ja toivottavasti ei heti muistakaan! Lauantaina lupasin että leivottais pullia, mut ei ollutkaan tarvittavia aineita, sit pitikin tehdä keksejä mutta ONNEKSI tuli vieraita niin ei keretty. Äsken kyllä kyseli että olisiko tänään mahdollista leipoa niitä pullia..

Meillä on siis ongelma! Tai ongelmaa ei olisi, jos mulla olisi itsekuria enkä söisi mitään mitä leivottaisi! Mutta en taida siihen pystyä.. Vai pitäiskö yrittää?

Mua niin ärsyttää, ketuttaa ja kaikkee.

Miksei ne nyt sitä siis leikanneet? No koska se on niin pahasti tulehtunu että se tulehdus pitäisi saada rauhoittumaan ensiksi. Ne vain avasivat hampaan nyt ja laittoivat sinne jotain lääkettä ja sitten väliaikainen paikka paikalleen. En vaan ymmärrä mitä tää hyödyttää? Sinne on kertaalleen jo sitä lääkettä laitettu ja se nyt ei auttanut mitenkään. Ja sit taas.. Luulis et niitten kannattaisi tässä ens viikolla/sitä seuraavalla laittaa sinne uudestaan sitä lääkettä. Mut eheii. Enkä mä myöskään ymmärrä miksen saanut ihan antibioottikuuria, koska eikö sellaisilla näitä tulehduksia hoideta? Koska jos tuo tulehdus tosta rauhoittuisi niin voisin varmaan kevyesti odotella kuusi viikkoa resektioon.. Sillon kai ei nuo hampaatkaan oireilisi yms. En tiedä, enhän minä mikään lääkäri ole, tai suukirurgi. Kaipa ne tietävät mitä tekevät. Vai tietääkö?

Ajattelin mä ens viikolla soitella kaupungille tai no Kyllöön (josta ne ovat laittaneet mut eteenpäin tonne Dextralle). Kysellä että eikö oikeesti voi mennä mihinkään muualle missä hoituisi tää asia nopeammin? Kyllössäkin hoitivat nopeammin ja kiireellisemmin tätä aikaa ja se kuitenkin on ihan kunnallinen hammashoitola! Jos ne eivät siellä osaa auttaa täytyy visiin soitella sinne Dextraan ja itkeä vähän enemmän. Jos sitten vaikka alkaisi tapahtumaan?

Nyt riittää tää hammaskiroilu, tää miksikään muutu vielä.

Tekisi mieli vetää karkkia kaksin käsin. Onko se sallittua? No ei oo, koska tahdon eroon näistä kiloista! Joten puren tässä hampaita sit yhteen ja kiroilen kun ei kunnolla voi sitäkään tehdä ilman vihlontaa..

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Lopettanut turhanpäiväiset herkuttelut yms. Tarkastellut mitä suuhuni pistän. Karsinut hiilareita ja lisännyt kasviksia. Päätin että ei mitkään nutriletti tms nyt auta, mun on pakko tehdä elämänmuutos. Olen pysynyt kovana, Toni on mässäillyt karkkia tai mitä lie vieressä niin minä EN. En mä kokonaan herkkujen syömistä ole lopettanut, niitä ei vaan oikeesti pysty syömään päivittäin. Mulla ne kertyy saman tien kehoon, eikä siitä häviä mihinkään, millään! Mut en mä kaikkea voi kieltää itseltäni ja välillä pitää höllätä, esim lauantaina Ronja halusi käydä töissäni syömässä, mulla vilisi hiilarit ja kalorit silmissä mutta tottakai mäkin söin siellä! (Loppu päivänä ei kylläkään tarvinnu syödä juuri mitään kun oli koko ajan niin ähky olo!) Mun on pakko tehdä tämä itseni takia, mä haluan katsoa peiliin ja olla tyytväinen siihen joka sieltä takaisin katsoo.

Toki tässä ollut melkoisia haasteita matkassa nyt kun tää hammas on oikutellut. Yhdessä vaiheessa ei pystynyt syömään mitään kylmää, ei edes rahkaa! Ja tuntui että kehoni kuivuu kun ei pytstynyt juomaan kunnolla vettä, uskon myös että loppuviikko on haasteellista. Veikkaan että sillonkin sattuu hampaisiin jonkin verran sen leikkauksen jäljiltä. Mutta kyllä siitä selvitään, syödään vaikka jotain keittoa koko viikonloppu! Jäätelöäkin yritin yks ilta maistaa mutta se vihloi niin paljon hampaita et Toni sai sit syödä sen, haha. Jotain positiivista tästäkin vaivasta!

Ronjakaan ei onneksi ole edes kysellyt miksen syö perunaa, riisiä, pastaa tai leipää. Se on hyväksynyt kasvikset eikä ole ihmetellyt mitään. Olen pyrkinyt syömään niitten kanssa kuitenkin samaa ruokaa jottei se liikaa kysymyksiä herätä. Vaikka Ronja onkin pieni niin hän on kovin viisas tyttö, en mä halua että se jo tuossa iässä rupee jotain laihduttamisjuttuja miettimään. Eheii, antaa äitin painia näitten kanssa nyt, kyllä lapseni joskus isona sit kerkee itse. Yllättävän helppoa on ollut karsia pois turhia hiilareita, hedelmistä en ole luopunut mutta toki vähentynyt on niittenkin syöminen, ihan huomaamattomasti. Leipää en ole edes ikävöinyt mutta aamupuuroa!! On joutunut välillä syömään puuron aamulla kun on niin kovasti tehnyt mieli! Karkki-/herkkuhammasta ei juurikaan ole kolottanut, välillä on tehnyt hurjana mieli suklaata mutta se on sit menny ohi. Ostin uutta protskupatukkaa kun osui silmiini, TUPLAprotskupatukkaa.. Ja naminami, se oli hyvää ja melkein korvasi sen suklaahimon!

Eilen Ronja halusi välttämättä leipoa muffinseja, mä huokailin ja tuskailin jo valmiiksi niitä mutta tottakai jos neiti haluaa leipoa niin saahan se leipoa. Mä maistoin haukun muffinsista ja se riitti! Olen niin ylpeä itsestäni että pystyin siihen. Pelkäsin että ahmin niitä liikaa mutta EI, en syönyt edes yhtä kokonaista! Tänään iskin pussillisen muffareita Tonin mukaan töihin, poissa silmistä - poissa mielestä. Jäihän niitä tuohon pöydälle pussi, täytyy laittaa nekin pois silmistä niin on ongelma ratkaistu.

Kyllä mä pystyn tähän, mä saan takaisin oman kehoni ja pääsen näistä ylimääräisistä kiloista eroon. Olen päättänyt sen! Toki nyt on helppoo syödä säännöllisesti jne. Eri asia onkin ensi vuonna kun on aika palata töihin mutta se ongelmaa tulee sitten. Nyt taistellaan tää vuosi loppuun ensiksi ja katotaan mihin sitä ollaan päästy. Tällä hetkellä puntari näyttää -2,7kg , suunta on alaspäin. Mutta tämmöiselle ihmiselle joka haluaisi kaikki heti ja nyt on lukema aivan liian pieni.

Tolta mun viikko on lähinnä kuulostanu. Eikä kai siinä mitään, onhan tää ihan viihdyttävä ohjelma. Mutta että niin viihdyttävä että meidän 3,5v tyttönenkin on hulluna tähän? Aika huvittavaa!

Mitäs tähän viikkoon? Ei yhtään mitään, aika samanlainen tää on ollu kun edellisetkin. Kaikki menee niin rutiinilla että välillä tuntuu että voisi tapahtua jotain erilaista, ees välillä. Tai no tapahtuhan tällä viikolla jotain erilaista, me käytiin Rasmuksen kanssa pyörähtää työmaallani. Lomani lyötiin lukkoon ja mietittiin paluuta töihin. Se tapahtuu kylläkin vasta ensi vuonna, onneksi. Mutta ihan tammikuun alussa on aika palata töihin. Kyllä mä sitä odotan aika paljon. Tottakai samalla ahdistaa ajatus siitä että vietän taas suurimman osan ajastani töissä mutta sit taas.. Tuleepahan päiviin muutakin ohjelmaa kun lapsien syöttäminen, ulkoiluttaminen yms.. Ja sitä mä odotan että pääsen aikuisten ihmisten kanssa tekemään jotain! Tai no, en tiiä onko meillä sen enempää aikuisia töissä mut anyway ;)

Eilen kävin crosstrainingissa ja ai että kun koko keho huutaa hoosiannaa. Tää tunne on mahtava! Tietää tehneensä jotain ja että se on mennyt ihan perillekin! Pitäisi ehkä yrittää venytellä mutta kun reidet on niin kosketusarat ettei niille painoa ees voi laskea joten katotaan nyt miten venytellään.. Ajattelin eka et ois voinu jumpata kotona tänään mut ehei. Ei mun kehosta ole siihen tänään, tänään täytyy pitää huilipäivä.

Välillä toivoisin että tolla meidän pojalla ei olisi niin kova kiire oppia kaikkea uutta. Tänään jouduin ruuvailee kahvat pois telkkaritasosta koska herra kun päättää nousta ylös, no se menee ihan hienosti. Mutta alas tuleminen on vähän niin ja näin, useasti kolahtaa naama tai joku kahvaan niin päätin että otetaan ne pois kokonaan. Poitsu on 7kk ja harjottelee jo kovasti eteenpäin liikkumista, eniten kiinnostaisi käveleminen ja mua pelottaa! Sais pysyä vielä lattiatasolla monta kuukautta mut eipä tuo pysy.. Menisikö pari kk niin meillä jo sujuvasti kävellään tuen kanssa? Toivottavasti kuitenkin tuen kanssa ettei ihan ilman tukia kävellä.. Huh! Pelottaa pelkkää ajatuskin.. Kiinnostaisi kovasti myös meidän ruoka ja syökin tosi monipuolisesti ja maistelee kaikkea mitä mekin syödään. Helpottais vaan vähän jos tulisi niitä hampaita enemmän suuhun! Kahdella hampaalla ei vielä kunnolla pureskella oikeen mitään..

Kiire on siis liikkumaan mutta hampaitten teko on vielä kesken. Ronjalla taas oli toiste päin, hirvee määrä hampaita suussa jo tässä vaiheessa mutta pysytteli kuitenkin lattiatasolla. Vasta 8kk iässä rupesi nousemaan seisomaan yms. Hän oli vähän varovaisempi lapsi, ei mielellään halunnut kokeilla mitään ennen kun oli varma että osaa. Rasmus taas kokeilee ja kattoo sit miten siinä menee. Jos Ronjalla oli paljon mustelmia ja kuhmuja niin Rasmus varmaan vielä peittyy niihin kokonaan ;)

PITKÄSTÄ aikaa keittiössäni leivottiin. En muistakaan milloin viimeks olisin kakkua väsännyt? Ehkä silloin omille synttäreilleni sen juustokakun. Ollaan me kesän aikana muuten leivottu Ronjan kaa, hän on moiseen puuhaan tykästynyt. Välillä joutuu sanomaan että EI tänään, koska kuka kaikki herkut syö mitä me leivotaan? Hmm.. no ME kaks. Mutta tosiaan, nyt leivottiin kummipoikani 2-vee synttäreille. Autokakku oli toiveena, ensin mietittiin että hifistelläänkö ja tehdään ihan auto.. Mutta sit päästiin kummipojan äidin kaa yhteisymmärrykseen että mennään helpomman kautta kun siihen vielä on mahdollisuus. Tulevaisuudessa kun lapset osaavat pyytää minkälaista kakkua haluaa asia on erikseen.

Kakussa on täytteenä vadelmamoussea ja vanilijamoussea. Mielestäni kakku jäi kaipaamaan jotain, oli aivan liian miedon makuista. Kyllä mousset maistuivat hyviltä mutta kakku jäi kaipaamaan sitä jotain, ainakin omasta mielestäni. Toisaalta, itse olen aina niin kriittinen omia tekeleitä vastaan niin mun mielipiteitä ei kannata ees kuunnella. Yllättävän hyvin meni tälläkin kertaa kakkukuvan kanssa ja kaikki onnistui erittäin hyvin. Kakku ei tippunut maahan eikä mitään sellaista tapahtunu :) Päivänsankarille unohdettiin vaan laulaa! Ronja muisti laulun vasta kun kotiin päästiin. Jotenkin se siinä tohinan keskellä jäi kokonaan. Ja nyt harmittaa! Toivottavasti jätkälle ees eilen laulettiin.

**

Tänään oltiin aamulla pihassa leikkimässä. Sitten Ronjan kerhokaveri käveli ohi äitinsä ja pikkusiskon kanssa, vilkuteltiin niille ja sit ne tuli kanssamme leikkimään. Se on ihanaa että Ronja on löytänyt kavereita kerhosta, mun sydäntä lämmittää ettei se aina enään roiku minussa. Niin tohkeissaan leikki tytöt ettei millään ois malttanu lopettaa, päätettiin siinä sitten että huomenna otetaan uusiks. Käydään kattomassa millaiset leikit tytöt niitten pihassa huomenna kehittelee. Loistavaa! Ronja kaipaakin kavereita.

Kerhossakin on tykännyt hurjan paljon olla! Mut sen mä vähän arvasinkin että tulee tykkäämään koska on niin sosiaalinen ja reipas (kun sille päälle sattuu!). Nyt rakennettiin Ronjan huoneeseen maja ja se vaatii että lähen sen kanssa sinne leikkimään. Joten kai se on mentävä hetkeksi edes. Kerrankin kun meillä on aikaa leikkiä kahdestaan. Ramsus nukkuu, toivottavasti hyvät päikkärit.

Meillä sujuu päivät samanlailla kun ennenkin, ei muutoksia. Paitsi siinä et Ronja käy kerhossa keskiviikkoisin ja torstaisin ja saan viettää Rasmuksen kaa laatuaikaa <3 Muutenhan tuo tyttö ei pojua silmistään päästä. On kun iilimato, kiinni siinä koko ajan! Välillä joutuu komentamaan ja rankasti että antaa toisen ees vähän aikaa olla itsekseen. Ehdotuksia miten saan sen päästämään siitä irti?

Rasmus kasvaa ja kehittyy, on jo 7kk! Vaikka mielestäni vasta syntyi. Viime yönä kokeiltiin unikoulua- heikolla menestyksellä. Alkuyö sujui hyvin mutta siinä vaiheessa kun usemmiten vaatii sitä pulloa (2-3 välillä) alkoi huuto ja se huusi ja huusi ja huusi. Monta tuntia, kunnes kaikki oltiin hereillä (myös sikeästi nukkuva Ronja). Sillon päätin että antaa olla, en jaksa enään ja annoin sitä maitoa. Sit saatiin loppuyö nukkua jopa kahdeksaan asti aamulla! Paitsi et Ronja heräsi varmaan seitsemän jälkeen tai jotain, mä en siinä vaiheessa silmiä saanut pidettyä ees auki.

Joten mihin tulokseen pääsin?

Unikoulu jää toistaiseksi, ehkä kokeillaan toivottavasti paremmalla menestyksellä joskus tulevaisuudessa. TAI sitten Rasmus luopuu yösyömisestä itsestään. Sitä vaihtoehtoa toivon eniten, mutta katsotaan nyt miten käy. En ikinä luullut että joutuisin tämmöiseen tilanteeseen, Ronja nukkui jo vauvana niin hyvin! Lopetti itse yösyömisen ennen 6kk ikää, toki hänenkin kanssa vietettiin vaikita öitä. Mutta ei enään tässä iässä! Kaikki lapset ovat erilaisia ja nyt meillä on tämmönen poika joka syö ihan älyttömästi! Jopa enemmän kun Ronja ja en uskonut semmosen olevan edes mahdollista.. Mutta toisaalta, kasvaahan toi jätkä ihan järkyttävää vauhtia! On jo nyt isompi ku mitä Ronja oli 8kk iässä!

Neuvolassa tuumattiin kun valittelin yösyömistä että kyllä lapsi lopettaa yöllä syömisen KUN saa tarpeeksi ruokaa päivällä. JAAAHA, vai niin. Pitäiskö meidän sit asua ruokapöydän äärellä? Rasmus meinaa vetelee aamu-iltapuurot, 2 lämmintä ruokaa ja jos sattuu olee hereillä sellaseen aikaan niin vetää myös välipalaa tms. Eli syö VIISI ateriaa päivisin plus siihen mukaan lukien maitopullot ja iltavellin. Joten mielestäni hän syö ihan tarpeeksi. Mutta toisaalta, eipä se meidän neuvolantäti tiedä mistään mitään! Hänellä ei itsellään ole lapsia eikä osaa lasten kanssa myöskään olla. Monesti olen miettinyt että mitä hittoa tekee neuvolassa töissä? On niin epäsosiaalinen eikä todellakaan osaa auttaa missään asiassa, ei raskaana olevaa tai sellasta jolla on vastasyntynyt. Mut milläs sellasta vaihdetaan muuta kun muuttamalla ja toivomalla että sillon vaihtuisi.. Eipä vaan taida ihan hetkeen olla mahdollista mitkään muuttohommat.

Minä joudun hammasleikkaukseen, tai resektioon sitä taidettiin kutsua. Mulla todettiin viikko sitten hampaanjuuressa kysta tai ainakin sitä luullaan kystaksi, eihän sitä tiedä mikä se on ennen kun se ulos sieltä saadaan. Eilen kävin suukirurgin juttusilla eikä sille voi muuta tehdä kun avata auki ja tutkia.. APUA! Siinä samalla selviää että pystyykö hammasta pelastamaan vai joudutaanko se ottaa pois.. Eihän siinä muuten mitään mutta kun kyseinen hammas on melkeen etuhammas. Tuskinpa siihen ihan heti mitään tekohammasta tilalle saa jos se pois joudutaan ottamaan. Toisaalta toivon että se saatais pelastettua mutta taas toisaalta, onko se turhaa jos se kuitenkin jossain vaiheessa joudutaan poistamaan? Tai ainakin kaksi hammaslääkäriä oli sitä mieltä että se ei tuu kestämään että se joudutaan jossain vaiheessa poistamaan.. Huoh. Jippii, mä hypin onnesta. Muutenkaan tykkää yhtään käydä hammaslääkärissä ja tän reissun jälkeen varmaan vielä vähemmän.. YÖK! Kaiken syypää on yksi 10v sitten juurihoidettu hammas, sinne on todennäköisemmin jäänyt jotain pöpöjä tms jotka sitten vuosien varrella on kehittänyt jonkinlaisen pesäkkeen sinne. No ei auta itkut tai mitkään, pakko on hoitaa kuntoon jotta pystyy taas elämään normaalisti. Nyt sitä särkee ja vihloo kun syö/juo kylmää ja heti kun syke nousee niin alkaa jomotus. Joten hyvästi liikunta, ehkä mä joskus taas pääsen rääkkäämään itteeni.

Mammalomakin loppuu parin kuukauden päästä! Taidan silti olla loppuvuoden kotona, tai niin ollaan ainakin suunniteltu. Toisaalta tekisi mieli jo palata töihin, on aika haastavaa olla päivittäin kotona tekemässä samat asiat ja tappelemassa samoista asioista ton tytön kanssa. Toisaalta ei tee yhtään mieli palata töihin, varsinkaan jos nää hallituksen leikkaukset pysyvät ja menee läpi. Ketä sit enään kiinnostaa tehdä vuorotyötä? JA paljonkohan ollaan kipeenä töissä? Plahh, en jaksa ees vatvoa tätä paskaa. Alkaa kyllästyttää koko touhu, kokoajan ne keksii järjettömiä ideoita ja ehdotuksia, ne ajavat tän maan konkurssiin. Täällä kellään enään kohta hyvä olla.

Mihinkäs sitä kannattaa muuttaa?

Mitäs meille kuuluu? Me oltiin tossa reilu pari viikkoa lapsien kaa Turussa. Oli Tonikin siellä melkeen viikon, sit hän tuli junalla kotiin ja me jatkettiin lomailua. Tultiin viikko sit sunnuntaina takas kotiin ja onhan tässä ollut totuttelemista. Ensiksi Toni oli lomalla ja kotona sit äiti oli lomalla ja auttoi lasten kanssa. Sit tultiinkin kotiin ja mun pitikin taas selvitä kaikesta ite. Arvatkaas mitä, minähän myös selvisin koska olen supernainen! No eikai, ei se nyt niin hankalaa ollut, toisinaan on mut ei auta kun purra hampaita yhteen ja kestää kaiken. Koska itsepähän olemme tän valinneet, nää lapset jne.

Tänään kävin taas pitkästä aikaa salilla! Kävin mä viime viikollakin (kerran) jotenkin kehokin on lomalla. Ei jaksa eikä kiinnosta yhtään. Yritän herätellä kipinää eloon taas niin jospa mä tästä ryhdistäytyisin!

Ollaan tyttöni kanssa herkuteltu aivan liikaa koko kesä. Pitäis tarttua niskasta itseään taas kiinni ja lopettaa herkut kokonaan hetkeksi. Mut en mä vielä jaksa, kerkeehän sitä taas itseään piskaamaan vaikka syksyllä. Tässä kesässä ei meinaa mitään hirveitä iloja ole muutenkaan kun toi kelikin on tommonen! Joten jääköön herkut vielä hetkeksi ;) Musta myös tuntuu että mun pää hajoaa ellen saa suklaapalaa kun siltä tuntuu. Johtuuko se näistä pillereistä vai mistä?

Nyt nappaan ton mun minimiehen ja kömmin sänkyyn. Isi ja Ronja onkin taas yllttäen mökillä. Lähetään huomenna hakemaan niitä takasin kotiin!

Valkosuklaa-limejuustokakkua. Nyt päästiin sitä maistamaan jopa. Ehdoton suosikki! Ei todellakaan liian makea, vaan ihanan kirpsakka ja pirteä. Ehdottomasti teen vielä joskus!

Tosiaan joo, tänään mä vanhenen. Ronjan pettymyksesksi emme juhli niinkään, kakkua syötiin viikonloppuna mut taitaa mamma esim. jäädä kokonaan ilman lahjoja. Mutta ei se maailmaa kaada, lahjat on kivoja ja niitä on kiva saada.. Mut enhän mä ees tarvii kai mitään. Tai no ainahan mä jotain keksisin ;) Tässä kuussa on ihan tarpeeksi menoja ilman lahjojakin joten unohdetaan ne!

Mitä menoja? Me lähdetään perjantaina Turkuun! Ai että ihanaa, mä olen niin ikävöinyt sitä kaupunkia ja niitä ihmisiä siellä. Parastahan tässä on se että ollaan siellä niin kauan kun viihdytään! Toni tulee aiemmin kotiin mutta mä en edes tiedä millon me takasin kotiin suunnataan.. Liekö tullaan takas (vitsivitsi!). Perjantaina tosiaan kurvaillaan Turkuseen ja sunnuntaina lähdetään Ruotsiin! Sekin lämmittää sydäntäni <3 en ole siellä käynyt moneen vuoteen. Olisin toivonut tapaavani parhaan ystäväni siellä mutta eheii, hän onkin paennut lapsien kanssa Turkkiin :( No can do! Better luck next time, whenever it are.

Eli nyt päästään vihdoin ja viimein tekemään jotain. Tonilla alkaa kolmas lomaviikko tänään ja nyt vasta tehdään jotain järkevää. Kotona oleilu alkaa jo kyllästyttää joten tää onkin ihan kivaa ja piristävää! Äipän kaa juttelin (Ronja kans), ne kovasti suunniteli herkkuja sinne sun tänne. Jäätelöä yms. Huhheijjaa. Ei saa mennä herkutteluksi koko Turun reissu! Ei saa! Mutta kyllä mä haluan torilla käydä jätskillä ;) Pehmistä on pakko saada! Olen himoinnut pehmistä nyt monta viikkoa, jokohan mä kohta saisin jostain pehmiksen ?

Huomenna lähdetään Idan ja Alexin kanssa käymään kattomassa eläimiä. Jätetään vauvat kotiin ja lähdetään isompien kanssa, saattaa tehdä molemmille lapsille hyvää. Uskoisin että molemmat kaipaavat sitä omaaikaa äitien kaa! Saa nähä keksitäänkö jotain muutakin, ehkä jätskit jossain? ;)

Herkkupylly is back!

Lähdin lauantaina mökille, tarkoitus oli noutaa Toni ja Ronja sieltä kotiin. Siinä sitten puuhommia tein, paljon! Aurinko paistoi ja sit tää yks apina (eli Toni) alkoikin puhua terasseista yms. Ja ai että kun alkoikin kuulostaa hyvältä, terassille ei kylläkään päästy. Aurinkokin kerkesi pilveen mennä kun siellä pohdiskelin että voinko jättää Rasmusta vaiko en. Päätettiin sit jättää lapset mummon ja papan hoiviin ja ihan hyvin niillä oli mennyt. Pikku mies oli nukkunu KOKO YÖN heräämättä, 21-06. Mikä toi juttu on? Ronja teki meinaa saman vauvana, nukkui aina muualla paremmin ku kotona/meidän kaa. Rasmus ei ole ikinä nukkunut kokonaista yötä vielä, aina syö vähintään kerran yössä. Niin nyt sit nukkui koko yön (mua saattoi vähän masentaa!). Onko muillakin käynyt näin? Että lapset nukkuu mummolassa tms hoidossa paremmin kun kotona? Ainakin mitä mä olen jutellut muitten mammojen kaa niin en ole ainoa joka tästä kärsii! ;)

No anyway, lapset nukkui siellä hyvin ja niillä oli kivaa. Tulivat kotiin sit sunnuntaina! Ja meillä oli myös isin kaa ihan kivaa, oli kivaa nähä ihmisiä ja kavereita pitkästä aikaa. Se että pääsi tuulettaa näitä puuroaivoja teki ihan hyvää! Oli myös kivaa päästä Tonin kanssa liikenteeseen, että päästiin jotain tekee ilman lapsia!

Vietettiin tääkin päivä mökillä, Toni ja Ronja jäivätkin sinne yöksi ja tultiin Rasmuksen kaa kotiin viettää laatuaikaa. Rasmus nukkuu ja mä herkuttelen ;) Mulla ollut niin järkyttävä vitutus ja jotenkin voimaton olo tässä pari päivää, tekisi vaan mieli itkeä mutta liekö sekään mitään auttaisi. Mikä mua vaivaa? Meidän kolmevuotiaan uhma. Siis mä en ymmärrä miten neidin kanssa kuuluu selvitä, tuntuu että se vaan pahenee päivä päivältä. Ihana uhmaikä. Miten kauan tää kestää? Ikuisuuden? Ainakin olen kuullut että aina tulee uutta uhmaa yms. Huhheijjaa. Luulin aina että meidän tyttö on helppo lapsi ja hän on ollutkin.. Nyt on asiat vaan ihan toisin. Varmaan osasyy kaikkeen on Rasmus. Se että Ronja on tajunnut että hän ei olekaan enään se ainoa eikä enään saa kaikkea periksi. Ei ole enään meidän vauva vaan iso tyttö, liikaa muutoksia, varsinkin kun Rasmus koko ajan kasvaa ja kehittyy. Mä en osaa tukea lastani enkä tiedä miten menetellä neidin kanssa aina. Välillä tuntuu (tai lähinnä nyt tuntunut) etten mä pysty tähän, en ole tarpeeksi hyvä äiti.

Huoh.